
Heip, olen Laurana. Skräppäyksen ihmeelliseen maailmaan eksyin puolivahingossa syksyllä 2008, kun ensimmäisen oman blogini perustamisvaiheessa surffailin mielenkiinnosta erilaisissa suomalaisissa blogeissa ja ihmettelin vastaan tulleiden skräppäysjuttujen suurta määrää. Toki olin aiemminkin kuullut jotain leikekirjoista ja nähnyt Tiimarin hyllyssä askartelutilpehöörejä, mutta en syystä tai toisesta ollut kiinnostunut niistä niin paljon, että olisin perehtynyt aiheeseen sen kummemmin. Blogeissa näkemäni upeat työt saivat kuitenkin kertaheitolla aikaan herätyksen: hei tuota minäkin haluan ehdottomasti kokeilla! Myös hyvän ystäväni kauniit korttiaskartelut inspiroivat väkertämään itsekin jotain kivaa.
Olen ammatiltani graafinen suunnittelija, joten teen luovaa työtä päivittäin. En silti ollenkaan koe skräppäystä työni "jatkeena", vaan ennemminkin rentouttavana vastapainona. Töissä olen päivät pitkät tietokoneen ääressä ja suunnittelen asiakkaille heidän toiveensa ja tekniset rajoitukset huomioon ottaen. Tykkään kovasti työstäni, mutta on ihanaa levittää kotona askartelutarvikkeet pöydälle ja ryhtyä tekemään käsin jotain ihan omaa, minulle tärkeistä kuvista ja muistoista, juuri sellaista kuin itse haluan. Olen myös ihan rakastunut kaikkiin ihaniin papereihin, koristeisiin ja muihin materiaaleihin, jollaisia tietokoneella suunnitellessa ei pääse hypistelemään. Tällaisella himonettishoppaajalla onkin välillä vähän vaikeuksia olla tilaamatta kaikkia nettikaupoissa tarjolla olevia ihanuuksia :D
Lauranan blogi: Life Thru a Lens
