Kohta kolmekymmentä, mutta silti niin lapselliset harrastukset. Paperiaskartelu on ollut jollain tavalla läsnä koko elämäni, koko ajan enenevässä määrin. Skräppäyksen "löydettyäni" ei paluuta ole ollut. Luulen jollain tavalla skräpänneeni jo ala-asteella, koska liimailin valokuvia erilaisiin vihkoihin ja kirjoittelin niihin osuvia otsikoita ja tarinoita. Vihkoihin liimailin myös kaikenlaisia koristeita ja tietenkin kaikki ne tärkeääkin tärkeämmät pääsyliput ja huvipuistojen rannekkeet... Mutta kun aikuisiällä löysin termin tälle harrastukselle, oli se melkoinen helpotus. Ajattelin, että onneksi on muitakin hurahtaneita, ehkä joku tosiaan ymmärtää mua ja mun harrastusta nyt!

Ehkä opiskelutaustakin selittää ajautumisen tällaisen harrastuksen pariin. Olen opiskellut tekstiili- ja vaatetusalalla, lukenut sisustussuunnittelua ja kokeillut vähän graafista suunnitteluakin. Uskaltaisin jopa väittää, että skräppäyksessä pystyy yhdistämään kaikkia näitä taitoja.

Skräppäystä sen varsinaisessa muodossa olen harrastanut pari vuotta. Siitä lähtien olen käyttänyt skräppäykseen tarkoitettuja tuotteita ja materiaaleja, joka onkin avannut aivan uudet ovet paperiaskartelun maailmassa. Vaikka tuhoankin pienen omaisuuden skräppäystarvikkeisiin, yritän opetella enemmän ja enemmän käyttämään myös muita materiaaleja, sillä tämän harrastuksen ei tarvitsisi niellä niin paljon rahaa.

Skräppäys on mulle intohimo. Se antaa paljon ja on parhaimmillaan jopa terapeuttista. Skräppäys on mulle ensisijaisesti luovaa. Sommittelua, käsillä tekemistä, värienergian keräämistä, tarvetta toteuttaa itseään. Muistot ja niiden tallentaminen tulee omalla kohdallani vasta tämän jälkeen. Jos en olisi askartelijatyyppiä, tuskin ryhtyisin tähän harrastukseen vain muistojen tallentamisen vuoksi, niitä kun voi tallentaa monilla muillakin tavoin, kuten päiväkirjaa pitämällä ja perinteistä valokuva-albumia kokoamalla. Mutta tällä tavoin saan lyötyä kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Saan yhdistettyä rakkaat harrastukseni paperiaskartelun, valokuvaamisen ja sommittelun tarpeen. Tässä kylkiäisenä sitten tulee tallennettua elämää, lähinnä arkisia asioita ja aluksi vähäpätöisiltäkin tuntuvia juttuja. Näen tämän asian siten, että juuri tällaiset pienet asiat tekevät arjesta muistamisen arvoisen.


Elliksen blogi: Ellae.net